perjantai 26. syyskuuta 2008

Järvenpääläisten on hyvä tietää

Järvenpään valtuusto päätti äänestäen uusista hallinto- ja johtosäännöistä elokuun kokouksessaan. Säännöt muuttuivat niin, että valtuustolle ei juurikaan jää päätösvaltaa, vaan se delegoitiin pois käsistä, lähinnä johtaville virkamiehille. Se tulee näkymään ja tuntumaan kaupunkilaisten arjessa hyvin nopeasti, ellei uusi valtuusto ota ohjaksia käsiinsä ja palauta itselleen kuuluvaa päätösvaltaa takaisin.
Uudet säännöt pitävät sisällään talouden osalta sen, että käytännössä siirryttiin nettobudjetointiin, joka tarkoittaa, että valtuusto päättää toimialoittain menojen könttäsummasta, eikä määrittele sen tarkemmin mitä rahoilla tehdään. Konkreettisesti valtuuston vallan menettäminen tarkoittaa juuri tätä.
Jo ensi vuoden talousarviota valmistellaan tältä pohjalta, vaikka uudet säännöt astuvat voimaan vasta ensi vuoden alussa. Selvitettäväksi jää onko tämä laillista. Oleellista on se mitä tämä virkamiesvaltaan siirtyminen tarkoittaa kuntalaisille. Tiedossa on, että sosiaali- ja terveystoimen määrärahoja ollaan leikkaamassa rajusti. Valtuusto päätti allekirjoittaneen vastustaessa tätä tarkoittavan budjettiraamin ja virkamiesjohto junttaa lautakunnassa tahtoaan läpi.
Sosiaali- ja terveystoimesta aiotaan muun muassa vähentää neljäkymmentä työpaikkaa. Tämä on johtavien virkamiesten vastaus työvoimapulaan. Vanhustenhuollon määrärahoja supistetaan.
Lasten koulupahoinvoinnin ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn viime vuonna osoitetut määrärahat leikataan nyt pois. Tämä on johtavien virkamiesten vastaus Jokelan ja Kauhajoen järkyttäviin tapahtumiin.
Järvenpääläisillä on edessään äärimmäisen tärkeät vaalit. On hyvä tietää mitä kauniiden lupausten ja ylimielisen korskeuden takana todella tapahtuu.
Skp:n valtuustoryhmä on vastustanut johdonmukaisesti kuntalaisten itsehallinnon romuttamista, joka perustuslain ja kuntalain perusteella toteutuu vaaleilla valitun valtuuston kautta. Olemme mukana vakavissamme ja teemme kaikkemme, jotta kuntalaisten oikeudet toteutuisivat.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Vallankaappaus valtuustossa

Järvenpään kaupunginvaltuusto kävi syyskauden ensimmäisessä kokouksessaan pitkän ja ankaran taistelun hallintosäännön ja johtosääntöjen muuttamisesta. Esitykset sääntömuutoksiksi oli pantu alulle kaupungin johtavien virkamiesten ja poliittisen johtoeliitin toimesta. Kaupunginvaltuusto, jonka päätösvallan kuohitsemisesta näissä säännöissä on kyse, ei ollut missään vaiheessa tehnyt päätöstä hankkeen käynnistämiseksi eikä käsitellyt asiaa. Ei edes seminaaritasolla.

Kunnan valtuustolla on kuntalain perusteella suvereeni oikeus tehdä päätöksiä kaikista kuntaa koskevista asioista. Hallintosäännöllä se voi delegoida päätösvaltaansa kunnan hallitukselle, lautakunnille ja virkamiehille. Nyt päätetyt konsulttityönä ja pienellä, porukalla valmistellut sääntöjen muutokset eivät jätä Järvenpään kaupunginvaltuustolle paljon muuta päätettävää kuin epämääräisten strategioiksi nimitettyjen muka linjauspäätöksien tekeminen. Näidenkin valmistelu tilataan konsulteilta, jotka eivät ole missään vastuussa kaupungin hallinnosta eivätkä voi edes tietää miten toimintaa käytännössä toteutetaan.

Valtuusto ja valtuustoryhmät saivat kaikkein härskeimmät vallankaappaushankkeet torjuttua kuten sen, että valtuusto pitää itsellään oikeuden perustaa osakeyhtiöitä ja ettei liikuntalautakuntaa lakkautettu. Mutta lähinnä Sdp:n ja kokoomuksen voimin äänestettiin voimaan sellaiset säännöt, että valtuusto ei pysty edes kontrolloimaan luovuttamansa vallan käyttöä. Äänestyksessä hylättiin muun muassa allekirjoittaneen esitykset siitä, että kaupunginhallitus velvoitetaan antamaan raportit strategian toteuttamisesta kaupunginvaltuustolle neljännesvuosittain ja että liikelaitosten ja niiden osakeyhtiöiden toiminnasta, joissa kaupungilla on merkittävä omistusosuus, raportoidaan valtuustoa kaksi kertaa vuodessa.

Valtuuston enemmistö hylkäsi myös kuntalaisten vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien laajentamisesta tehdyt esitykset, joka on mahdollista vain luomalla siihen edellytyksiä. Esitin kuntalain 27 § toteuttamiseksi lautakuntien määrän lisäämistä niin, että olisi muodostettu kaksi uutta lautakuntaa; nuoriso- ja vanhustyön lautakunnat. Lisäksi esitin, että sosiaali- ja terveyslautakunta jaettaisiin kahtia, koska asioiden määrä on niin valtava, ettei niitä pysty yhden lautakunnan puitteissa hallitsemaan kukaan. Kaiken lisäksi sääntöuudistus vielä lisää lautakunnan työtaakkaa.

Kaiken tämän järjettömän vallansiirron taustalla on kaupungin kapean johtoporukan pyrkimys siirtyä tilaaja-tuottaja-malliin ja yksityistää palveluja Järvenpäässä. Tätä tulen jatkossa kaikin voimin vastustamaan.

Nykyisen kaupunkistrategian johtoajatuksen mukaan Järvenpää on elinvoimainen kulttuurikaupunki. Nyt kun kulttuurikaupungilla ei enää ole kulttuurilautakuntaa, on kai todettava, että keisarilla ei ole vaatteita.

tiistai 5. elokuuta 2008

Sata-komitea = salakomitea

Matti Vanhasen hallituksen asettama sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmisteleva Sata-komitea koostuu hallituspuolueita edustavista päättäjistä ja korkeista virkamiehistä sekä työmarkkinajärjestöjen edustajista. Kokoonpano on tulopolitiikan perinteinen ylätason kolmikantakoostumus. Työnantajapiirit ja oikeisto ovat julistaneet tulopolitiikan kuolleeksi, mutta tässä tapauksessa, kun tavoitteena on heikentää sosiaali- ja työttömyysturvaa, on tulopoliittinen asetelma taas käyttökelpoinen menetelmä.

Tulopoliittiseen menettelyyn on aina kuulunut myös asioiden valmistelu salaisissa työryhmissä, jotta ne eivät tulisi poliittiselle agendalle ennen kuin ay-pamput on saatu sitoutumaan oikeiston tavoitteisiin. Näin on nytkin. Sata-komitean työn sisällöstä on tihkunut vain osittaisia asioita julkisuuteen.

* * *
Julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella Sata-komitea on tekemässä rumaa jälkeä. Työttömyysturvaa aiotaan heikentää siten, että nuorilta lyhennettäisiin ansiosidonnaisen päivärahan saantiaikaa ja sosiaaliturvaa tehtäisiin entistä enemmän vastikkeelliseksi muun muassa siten, että alipalkattuun pätkätyöhön ”kannustetaan” maksamalla jonkin aikaa myös sosiaaliturvaa. Ylen uutisen mukaan myös Kelan sosiaalitukien kuten asumistuen ja työmarkkinatuen maksatus on tarkoitus tehdä määräaikaiseksi, jolla halutaan pakottaa vastaanottamaan miten heikkopalkkaista pätkätyötä tahansa.

Komitean työjärjestyksessä on myös niin sanotun Tanskan mallin toteuttaminen. Tässä yhteydessä on puhuttu erityisesti irtisanomissuojan heikentämisestä. Hallituksen politiikan lähtökohtana näyttää olevan täysin virheellinen olettamus, että työhaluttomuus on työttömyyden perimmäinen syy. On kerrassaan käsittämätöntä, että ay-liikkeen edustajat ovat tällaisista lähtökohdista mukana valmistelemassa työntekijöiden kannalta vahingollisia päätöksiä.

Pahaenteisiä ovat myös komitean toimeksiantoon kuuluvat asiat, jotka koskettavat eläkkeitä. Toistaiseksi näistä kysymyksistä ei ole julkisuuteen tullut kovinkaan paljon tietoja.

* * *
Sosiaaliturvaan on välttämätöntä tehdä perusteellinen remontti, mutta se on toteutettava aivan toisista lähtökohdista ja toisenlaisin tavoittein kuin uusliberalisimin läpitunkema hallitus kaavailee.

Perusturvan tasoa on korotettava reippaasti. SKP:n perusturva-aloitteessa esitetään perusturvan tason korottamista 850 euroon kuukaudessa verottomana. Aloite lähtee siitä, että tämän tasoinen perusturva maksetaan kaikille niille, joiden tulot eivät muuten tähän yllä. Toisin sanoen muun muassa työttömyysturvan, työmarkkinatuen, eläkkeiden, toimeentulotuen, opintotuen jne. minimitasoja korotetaan tälle tasolle. Tämä ei poista asumistukea tai muita harkinnanvaraisia erillistukia.

SKP:n aloitteessa esitetään myös tukien maksatuksen yksinkertaistamista siten, että ne voidaan nostaa yhdeltä luukulta. Aloitteeseen sisältyy myös laskelmat sen rahoittamiseksi. Köyhien kyykyttämisen ja työttömien nöyryyttämisen sijaan tarvitaan ihmisoikeudet turvaava perusturvauudistus.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Törkeää alibudjetointia

Järvenpään kaupunginvaltuusto käsitteli eilen pitkälle iltamyöhään asti johdon raporttia ja viimeisenä asianaan ensi vuoden talousarvion raamitusta ja strategian tarkistamista. Viimeksi mainitut asiat, jotka olivat kokouksen tärkeimmät, esitettiin lisälistalla, johon paperit toimitettiin edellisen viikon torstaina. Tämä on tyypillistä kaupunkimme johdon viime aikoina toteuttamaa valmistelukäytäntöä, jossa valtuutetuille ei juurikaan anneta mahdollisuuksia perehtyä asioihin saati ottaa laajemmin selvää niiden taustoista.

Yksistään se, että asiat tuotiin liian kiireellä käsiteltäväksi, olisi ollut uudelleen valmisteluun palauttamisen peruste, mutta sen lisäksi ne olivat kerrassaan huolimattomasti valmisteltu eivätkä päätösesitykset perustuneet tosiasioihin. Kiinnitin huomiota ennen muuta siihen, että talousarvion valmisteluun esitetyt sitovat tavoitteet oli määritelty siten, että muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin osoitetut määrärahat eivät tulisi missään tapauksessa riittämään. Siis selvää alibudjetointia, josta seuraa palvelujen karsimista ja toimintojen leikkaamista.

Sosiaali- ja terveystoimen menojen kasvu oli esitetyssä raamissa mitoitettu 3.4 prosentiksi, joka on alempi kuin arvioitu inflaatiokehitys. Pelkästään työehtosopimusten mukaiset palkkojen korotukset ovat suuremmat kuin esitetty menojen kasvu. Jo tänä vuonna joudutaan alibudjetoinnin takia kattamaan sosiaali- ja terveysbudjetin lähes 2 miljoonan euron vaje.

Myös tulojen kehitys oli rankasti alimitoitettu, jolla perusteella myös menojen kasvua rajoitetaan. Kunnallisveron tuoton kasvu oli budjettiraamissa arvioitu ensi vuonna jäävän 4 prosenttiin. Yleinen palkkakehitys, työehtosopimuskorotukset ja arvioidut liukumat mukaan laskien tulee olemaan lähellä kymmentä prosenttia. Kunnallisveron tuotto kasvaa samassa tahdissa koska se on tasavero, eli jokaisesta lisäeurosta kertyy sama senttimäärä kunnan kassaan. Kaupunkimme talousjohto ei joko osaa laskea tai yrittää harhauttaa valtuutettuja tahallisesti.

Esitin näihin seikkoihin vedoten talousarvioraamin ja strategialinjauksen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi ja tarkemmin selvitettäväksi. Äänin 28-15, 8 poissa, asia ei kuitenkaan palautunut. Koska en voi hyväksyä selkeää alibudjetointia esitin seuraavaksi kaupunginhallituksen päätösesityksen hylkäämistä, mutta sekin esitys kaatui.

Jätin myös aloitteen, jossa esitin kuntalaisten tiedonsaannin ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä niin, että kaupungin internetsivuilla julkaistavien pöytäkirjojen yhteydessä julkaistaisiin aina myös muutoksenhakuohjeet päätöksiin. Näyttää siltä, että muutoksenhakuun tulee pikapuoliin tarvetta

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Vaalirahoituskytkennät on selvitettävä perin juurin

Kauppakeskusbisneksiä ja rakennustoimintaa harjoittavien yhtiöiden omistajien eduskuntavaalituki lähinnä keskustalaisille ja kokoomuslaisille kansanedustajille liippaa hyvin läheltä myös kunnallispolitiikkaa. Näiden tahojen kyseessä ollen kaavoituksella ja rakennusluvilla on bisneksen teossa suuri merkitys.

Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n vaalituen saajat ovat jotakuinkin selvillä, mutta tuen lähteet eivät vielä lähestulkoonkaan. Kyseinen yhdistys on selkeästi bulvaani, jonka suojissa yritysmaailman toimijat jakavat rahaa sopiville poliitikoille. Kunnallisvaalien lähestyessä on koko sotku selvitettävä perin juurin, jotta äänestäjille olisi mahdollisuus arvion tekemiseen ehdokkaista.

Nyt julkisuuteen noussut vaalituki on todella vain jäävuoren huippu, joka kertoo äkkirikastuneiden halusta ostaa ”oma lautanen” päättäjien pöytään. Johtavat ministerit ja muun muassa kokoomuksen napamiehet ovat saaneet rahaa veroparatiisiyhtiöiltä, joka kertoo osaltaan myös rahoituksen hämäräperäisyydestä. Suuret eduskuntapuolueet, ovat kautta aikojen saaneet tukea niin sanottujen vanhojen pääomapiirien taholta. Vaalitukea on maksettu kaiken aikaa myös vaalien välillä, joka on kertoo pahanlaatuisesta järjestelmävammasta. Ei ole yhtään ihmeellistä, että kansalaisten luottamus poliittiseen eliittiin on mennyt.

Poliitikko, joka väittää, että yritysten myöntämä taloudellinen tuki ei vaikuta päätösten sisältöön puhuu potaskaa. Liikemiehille tuen myötäminen on sijoitustoimintaa ja vaikuttamista. Poliittinen eliitti, joka elää elää irti kansalaisten arjesta on altis vaikuttamiselle ja jos on valmiiksi riittävän yritysystävällinen, ei ole tarvis edes muuttaa mielipidettään.

Pääomien omistajat ja rikkaat ovat hyvinkin kiitollisuuden velassa ainakin joillekin päättäjille. Vastiketta vaalirahoille on tullut pääomatulojen verotuksen kevennyksinä, varallisuusveron poistamisena ja rikkaiden verotuksen reippaina kevennyksinä ylipäätään. Lisäksi valtionyhtiöitä ja julkisia palveluja yksityistetään. Muun muassa terveyspalvelujen yksityistämisessä on menossa varsinainen suuroperaatio koko maassa.

torstai 22. toukokuuta 2008

Vaalituki murentaa eduskuntapuolueiden uskottavuutta

Satoihin tuhansiin euroihin nouseva lähinnä uusrikkaitten muodostamien yhdistysten eduskuntavaalituki kyseenalaistaa monien ministerien ja kansanedustajien uskottavuuden ja rehellisyyden. Kun vaalitukea on maksettu vielä vaalien jälkeenkin ja kun tukea saaneet ilmoittavat, etteivät tiedä keneltä rahaa on tullut, epäilysten herääminen ja luottamuksen kyseenalaistuminen on sitäkin ilmeisempää.

Nyt kohua herättänyt vaalituki on vain jäävuoren huippu, joka kertoo äkkirikastuneiden halusta ostaa ”oma lautanen” päättäjien pöytään. Tunnettuahan on, että rahaa on jaettu ja jaetaan suurille eduskuntapuolueille niin sanottujen vanhojen pääomapiirien taholta. Tukea jaetaan erilasin peitellyin keinoin kuten seminaarimaksuina, mainoksina ja taideostoksina.

Vaalitukea ovat jakaneet muun muassa pankit, suuret teollisuusyritykset ja rakennusfirmat. Tuki on suuntautunut erityisesti porvaripuolueille, mutta myös osa vasemmistopuolueiden ehdokkaista on ollut tuen saajina. Gryndereiden ja kunnallispoliitikkojen suhmurointi on tunnettua monissa kunnissa.

Yritysmaailman ja rikkaitten tuki eliitille vääristää jo ennestään pahasti vinoutunutta vaalirahoituksen asetelmaa. Eduskuntapuolueet ovat tässä mielessä eräällä tavalla säätiöineet eduskunnan omiin käsiinsä myöntämällä julkista rahoitusta vain itselleen. Vuonna 2007 eduskuntapuolueet myönsivät itselleen yleistä puoluetukea noin 12,5 miljoonaa ja sen lisäksi erityistä eduskuntavaalitukea noin 2,5 miljoonaa euroa. Tämän vuoden alussa eduskuntapuolueet jakoivat itselleen 18 miljoonaa euroa tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Tämän lisäksi ne jakavat itselleen tukea myös muihin vaaleihin, lehdistötukena, eduskuntapuolueiden kehitysyhteistyöhön, naistoimintaan, poliittisille nuorisojärjestöille jne.

Jos tällainen näin mittava taloudellinen tuki ei vaikuta päätösten sisältöihin, niin mikä sitten. On vaikea kuvitella, että varsinkaan joku liikemies jakaisi hyvän hyvyyttään päättäjille rahaa. Eikä kyse ole vain suoranaisista lahjuksista vaan ennen muuta markkinaehtoisesta politiikasta, joka palvelee suuria yrityksiä ja jossa poliittinen eliitti elää irti kansalaisten arjesta.

Pääomien omistajat ja rikkaat ovat saaneet rahalleen vastinetta runsain mitoin. Pääomatulojen verotus on kevennetty sille tasolle, että niiden osalta voidaan puhua jo veroparatiisimaisista oloista. Varallisuusvero on poistettu kokonaan ja rikkaiden verotusta kevennetty muutenkin reippaasti. Valtionyhtiöitä ja julkisia palveluja yksityistetään.

Pahin paljastuneen vaalirahoituskohun esiin tuoma ongelma on se, että kansanedustajat eivät ole kansan edustajia, vaan suuryritysten ja rikkaitten asiamiehiä ja naisia, jotka eivät tosiasiassa välitä kansalaisten suuren enemmistön, eivätkä varsinkaan köyhien ihmisten asioista.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Sakkopäivämaksut ja Kiljavan sairaala

Kaupunginvaltuutettu Maija-Liisa Pyykkönen (kesk) kommentoi ja selitteli erikoissairaanhoidon sakkopäivämaksuja Keski-Uusimaa-lehden palstoilla 11.5. Hän pitää oikeana sitä, että HUS perii kunnilta huimasi normaaleja maksuja suuremmat hoitopäivämaksut heti kotiuttamispäivän jälkeisestä päivästä lukien. Hänen mielestään tällainen puhtaasi hallinnolliseen päätökseen perustuva ja eräänlaisena äärimmäisenä markkinamekanismina toimiva käytäntö kannustaa kuntia noutamaan kotiutetut potilaat kuntien omiin tai muuten järjestämiin hoitopaikkoihin.
Tällaiselle menettelylle ei ole lääketieteellisiä tai hoitoketjun järjestämiseen liittyviä asiallisia perusteita, mutta kuntien talouteen sillä sen sijaan on merkittävät vaikutukset. Sakkopäivämaksut saattavat olla jopa lain vastaisia.
Usein miten kyseessä ovat vanhusväestöön kuuluvat potilaat, joita ei voida kotiuttaa suoraan kotiin, vaan he tarvitsevat erikoissairaanhoidon jälkeen valvottua hoitoa ja kuntoutusta. Tämä hoito tapahtuu muun muassa terveyskeskuksessa. Nämä hoitopaikat maksavat tietenkin myös ja se pitää ottaa huomioon kun hinnoittelusta puhutaan.
Jos hoitopaikkoja on liian vähän - kuten ilman muuta on – ne eivät lisäänny sakottamalla ja perimällä korkeampia hoitomaksuja välittömästi kotiuttamisen jälkeen. Kyse on siis hoitopaikkojen puutteesta, jota yritetään kiertää puhumalla niin sanotusti ”aidan seipäistä”. Sakkopäivämaksujen puolustelu on erityisen kummallista keskustan valtuustoryhmä suusta, jotka tuon tuostakin arvostelevat terveydenhuollon menojen kasvua.
Kiljavan kuntoutussairaala saattaa hyvässä lykyssä tuoda helpotusta sairaalapaikkapulaan. Toinen asia on se mikä tulee olemaan Kiljavan hoitopaikkojen hinta. Kunnat joutuvat maksamaan hoitomaksuina ensinnäkin tähän mennessä jo 12 miljoonaan nousseet remonttikulut lainojen korkoineen sekä Kiljavan sairaalayhtiön ja sairaalapalvelujen tuottajan MedOne Oy:n tuottovaatimukset. Saattaa olla hyvinkin niin, että Kiljavalla kuntoutettavan normaali hoitopäivämaksu nousee yhtä suureksi kuin HUS:n sakkopäivämaksut.
Missään tapauksessa Kiljavan sairaalaan konsultin laatima rakenne ei ole kunnille kokonaistaloudellisesti edullisin ratkaisu, vaikka Kiljavan sairaalan ja MedOnen johtajat niin yrittivät väittääkin. Ihan oikeasti kuntien itsensä hoitaman sairaalan kustannuksia ei ole koskaan edes verrattu. Allekirjoittanut esitti Kiljavan sairaalaratkaisun päätösvaiheessa Järvenpään valtuustossa, että nyt käytössä olevan yhtiömallin sijaan muodostettaisiin kuntayhtymä, jolloin ainakin tietojen saanti olisi turvattu. Nyt homma pyörittää lähinnä MedOne Oy eikä sillä ole tosiasiassa mitään riskiä liiketoiminnassaan.
MedOne Oy tunnetaan terveydenhoitolan työvoimaa vuokraavana yhtiönä, joka harrastaa epätervettä palkkojen muuntamista pääomatuloiksi. Yksistään tämä tarkoittaa sitä, että kunnat jäävät lääkäreiden palkkojen osalta paitsi kunnallisverotuottoa, koska pääomatuloista ei peritä kunnallisveroa ollenkaan. Tämäkin huomioon ottaen kokonaisedullisuus on tyhjien tynnyreiden kolinaa.