Useimmat ihmiset muistavat pääministeri Vanhasen, valtionvarainministeri Kataisen ja kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarisen puheet siitä miten valtio yhtenä suurimmista Stora Enson omistajista ei muka voi mitenkään vaikuttaa siihen miten yhtiö toimii lakkauttaessaan kannattavaa Kemijärven sellutehdasta.
Eilen törmättiin Järvenpään valtuustossa samaan asiaan ja ehkä vielä brutaalimmalla tavalla. Käsittelyssä olleen johdon raportin yhteydessä nostin keskusteluun kaupungin osittain omistamissa yhtiöissä tapahtuneet kummallisuudet ja kysyin miten niiden toimintaa ohjataan vai ohjataanko ollenkaan.
Kyse oli Kiljavan sairaalayhtiön palvelutuottajan valinnasta, jossa ns. kilpailun on voittanut MedOne Oy, joka tunnetaan terveydenhoitolan työvoiman vuokrausfirmana ja pitkälle viedystä verokeinottelusta. Sairaala on myös häätämässä alueella toimivan päiväkodin tehdäkseen tilaa yksityiselle palveluyritykselle.
Toinen asia koski kaupungin osittain omistamaa aikuiskoulutusta järjestävää Adulta Oy:tä, joka on ulkoistamassa yksityiselle ruokalaketjulle laitoksen ruokalatoiminnan, joka on laitoksen kannattavin osa. Toimenpidettä ollaan tekemässä keskustelematta työntekijöiden kanssa.
Sosialidemokraattisen kaupunginjohtajan vastaus kysymyksiin oli kerrassaan tyrmäävä. Hän ilmoitti, että yhtiöitettyjen toimintojen käsittely ei kuulu kaupunginvaltuustolle, piste. Valtuusto ei siis tämän korkean virkamiehen mukaan ole edes oikeutettu saamaan tietoa kaupungin omistamissa yhtiöissä toteutettavasta politiikasta.
En kuitenkaan jättänyt asia siihen, vaan tein asian korjaamiseksi aloitteen, jossa esitin, että Järvenpään kaupungille laaditaan pikaisesti valtuuston käsiteltäväksi ja päätettäväksi linjaukset omistajaohjauksen demokraattisista periaatteista sekä ohjeet siitä miten valtuustoa ja lautakuntia informoidaan riittävällä tavalla ja tarpeeksi ajoissa kaupungin omien ja kuntien yhdessä omistamien kuntayhtymien, liikelaitosten ja osakeyhtiöiden toiminnasta ja suunnitelmista.
tiistai 18. maaliskuuta 2008
torstai 6. maaliskuuta 2008
Vaalilakien uudistuksella kavennetaan demokratiaa
Hesari julkaisi tänään yleisönosastossa alla olevan kirjoitukseni mielestäni tärkeästä asiasta.
Tiedot vaalilakien muutosten valmistelusta kertovat valtapuolueiden pyrkimyksestä säätiöidä eduskuntapaikat itselleen. Vaalipiirien välisten erojen tasoittamisen varjolla ollaan vaalilakiin tuomassa neljän prosentin äänikynnystä ja vaaliliittojen kieltoa. Tällaisilla muutoksilla pyritään estämään uusien puolueiden nousu eduskuntaan ja varmistamaan nykyisten suurten puolueiden asemat.
Äänikynnys ja vaaliliittojen kieltäminen vaikeuttaisivat kansalaisten mahdollisuuksia ilmaista tyytymättömyytensä harjoitettuun politiikkaan nostamalla eduskuntaan uusia puolueita. Uusien valtakunnallisten puolueiden ohella tällaiset rajoitukset voivat estää laajaakin kannatusta nauttivien alueellisten liikkeiden edustajien pääsyn eduskuntaan. Tällainen vaihtoehtojen rajoittaminen on ristiriidassa kansalaisten osallistumista ja äänestysaktiivisuutta korostavien juhlapuheiden kanssa.
Esitettyjen muutosten sijaan vaalilakeja voidaan muuttaa ja niitä on tarve muuttaa demokratiaa parantavaan suuntaan. Vaalipiirien välisiä eroja suhteellisuuden toteutumisessa voidaan tasoittaa valtakunnallisella tasauspaikkajärjestelmällä. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että 200 kansanedustajasta 20 valittaisiin tasoituspaikoilla, joilla parannettaisiin todellisen äänimäärien mukaisen vaalituloksen kuvastumista myös eduskuntapaikkojen jakautumisessa. Tasauspaikkajärjestelmä voidaan toteuttaa ilman, että lakiin lisätään mitään äänikynnystä tai vaaliliittojen kieltoa.
Tasapuolisuutta rahoitukseen
Vaalilain muutoshankkeiden lisäksi valtapuolueiden asemaa on jo pönkitetty monilla muillakin tavoilla. Eduskuntapuolueet nostivat puoluetuen määrärahoja viime vuonna 44prosentilla. Ne ovat keskittäneet sanomalehtituen pelkästään eduskuntapuolueiden lehdille. Eduskuntapuolueet ovat alkaneet jakaa myös osan kehitysyhteistyön määrärahoista vain itselleen. Lisäksi eduskuntapuolueet kahmivat valtaosan naisjärjestöjen, nuorisojärjestöjen, vapaan sivistystyön ja eräistä muista määrärahoista.
Demokratian nimissä valtion pitäisi tukea taloudellisesti myös niitä puolueita, jotka eivät ole edustettuina eduskunnassa. Tai sitten kaikkien pitäisi tulla toimeen omillaan ilman yhteiskunnan tukea.

tiistai 5. helmikuuta 2008
Kemijärven massat liikkeellä
Maanantaina 4. helmikuuta saapuivat kemijärveläisen Stora Enson tehtaan lakkauttamista vastustavan kansalaisliikkeen väki yöjunalla Helsinkiin. Osallistuin heidän mielenosoitusmarssiinsa Rautatieasemalta Eduskuntatalolle.
Kaikesta näki, että Itä-Lapin väki on tosissaan. On pysäytettävä järjetön hanke, joka lakkauttaa voittoa tuottavan tehtaan ja tuo lisää työttömyyttä Kemijärvelle Nokian suorittaman suoneniskun lisäksi. Mielenosoittajien usko poliitikkoihinkin oli vähissä. Heille on valehdeltu suut silmät täyteen.
Kemijärven massa-liike on joutunut itse selvittämään Kemijärven tehtaan kannattavuuden ja voitot. Kansaedustajille kerrottiin, että Suomen pohjoisimman tehtaan osuus Stora Enson liikevaihdosta on vain noin 1 prosentti, mutta sen tulos vastaa kymmentä prosenttia sen voitoista. Voiko juuri tämän kannattavampaa osaa yhtiössä ollakaan. Tehtaan lopettaminen maksaisi ainakin miljardi euroa.
Päättäjät saivat kuulla myös sen miten yhtiön johto on tuottanut kansainvälisissä seikkailuissa miljardien vahingot ja nyt tämän saman johdon päätöksien oikeellisuuteen pitäisi luottaa.
Mielenosoittajat osoittivat buuaamalla mielipiteensä Keskustan Hannes Manniselle ja Kokoomuksen Kimmo Sasille, jotka yrittivät selitellä miksi korkeinta päätösvaltaa maassa käyttävä taho ei tee mitään kemijärveläisten hyväksi. Vihreitten Sinnemäki ja Rkp:n Wideroos suorastaan huudettiin hiljaisiksi.
Tulipa hyvä olo taas kerran. Sellainen oli viimeksi TEHY:n mielenosoituksessa syksyllä.
maanantai 21. tammikuuta 2008
Kapuloita Nokian ja Stora Enson rattaisiin
Nokian Bochumin tehtaan työntekijät Saksassa ovat vuorostaan joutuneet tämän tunnottoman rosvoyhtiön uhreiksi. Nokia on kupannut Saksan valtion tukea lähes 90 miljoona euroa ja nyt aikoo siirtyä Romaniaan kupaten lisää julkisen vallan rahoja tukiaisina. Me suomalaiset olemme saaneet kokea jo pitkään nahoissamme Nokian kuppauspolitiikan.
Nokian toiminta ei perustu minkään maan työntekijöiden eikä minkään valtion talouden tukemiselle. Sen toiminnan ainoa lähtökohta on sijoittajien sanelema mahdollisimman suuren voiton saalistaminen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi Nokia käyttää hyväkseen työntekijöiden raakaa riistoa sekä valtioiden ja kuntien tukiaisia. Lienee niin, että Suomessakin kaikki ne kunnat, joissa on Nokian toimipaikkoja ovat luovuttaneet tonttimaat Nokialle ilmaiseksi tai pilkkahintaan. Valtio työntää Nokialle tukiaisia kaikenlaiseen tuotannon ja innovaatioiden kehittelyyn. Oikeasti Nokian toiminta on laajasti ottaen yhteiskunnallista tuotantoa, joka ei pitäisi olla yksityisomistuksessa.
Nokia jakaa miljardien osinkoja vuosittain, jotka menevät yli 90 prosenttisesti ulkomaalaisille omistajille. Syvästi yhteiskunnallisen tuotannon tulokset jaetaan siis harvoille yksityisille omistajille. Nokian toiminta kuvaa konkreettisesti tuotannon yhteiskunnallisen luonteen ja yksityisen omistuksen syvenevää ristiriitaa. Siinä kytee yhteiskunnallisen räjähdyksen siemen.
Saksan Bochumin Nokian työläisten kapina tehtaan lopettamista vastaan, Attacin julistama Nokia-boikotti, Kemijärven laaja liike Stora Enson tehtaan lopettamista vastaan ja monet muut liikehdinnät ovat terve ilmiö kapitalismia vastaan. Siitä voi olla vain tyytyväinen. Toivottavasti suomalainen ay-liikekin vihdoinkin herää huomaamaan mitä kello on lyönyt.

keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Ay-liike sai EU:lta joululahjan
EY-tuomioistuin antanut ay-liikkeelle joululahjaksi ennakkoratkaisun Viking-Linen ja Suomen Merimies Unionin kiistassa. Kyse oli siitä saako suomalainen ammattiyhdistys työtaistelutoimin sopimuksettoman tilan aikana painostaa suomalaista työnantajaa, joka haluaa palkkoja alentaakseen siirtää toimintansa Viroon.
Tuomioistuimen ratkaisu lähtee siitä, että EY:n perussopimuksen 43 artiklan mukainen sijoittautumisvapaus menee vapaan ammattiyhdistystoiminnan edelle. Ratkaisu kyllä tunnustaa ammattiyhdistysten lakko-oikeuden sinänsä EU:n perusoikeudeksi, mutta sen lopputulokseksi kuitenkin jää, että kapitalisteja suojaava sijoittautumisoikeus toiseen EU-maahan on parempi perusoikeus. Pääsääntöisesti tällainen Suomen työlainsäädännön mukaan sallittukin työtaistelutoimi on EY:n perussopimuksen 43 artiklan vastaisena kielletty.
Ratkaisussa on lakko-oikeuden kieltoa lieventävinä seikkoina mainittu, että ammattiliiton on pystyttävä näyttämään, että kyse on vain puolustustaistelusta, ja osoittamaan, että työtaistelulla voidaan saavuttaa asetettu päämäärä. Työtaistelu ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi.
EY-tuomioistuimen päätös rajoittaa olennaisesti vapaata ammattiyhdistystoimintaa ja Suomen lakien mukaista lakko-oikeutta.
Samansuuntainen tuomio tuli myös ruotsalaisessa Laval-kiistassa, jossa ay-liikkeen työtaisteluoikeus hävisi EU:n työvoiman vapaalle liikkuvuudelle. Kyse oli tapauksesta, jossa Ruotsin Rakennustyöläisten liitto vaati latvialasta Laval-yhtiötä maksamaan Vaxholmin kunnan koulun rakennustyömaalle tuoduille latvialaisille työntekijöille Ruotsin työehtosopimusten mukaisia palkkoja. Liiton toimeenpanema saarto katsottiin olevan työvoiman vapaan liikkuvuuden vastaista ja siten laiton.
Iso kysymys tulevaisuudessa on myös, mitä seuraa tällaiseen työtaisteluun ryhtymisestä. Lähettääkö EU diktatuurimaitten tapaan sotajoukkoja tai poliiseja lopettamaan lakkoja vai tyydytäänkö työnantajapuolen vaatimaan vahingonkorvaukseen, joka tyhjentää ammattiliiton kassan 10 vuodeksi eteenpäin.
Suomalaisen ay-liikkeen EU-myönteinen johto saa näillä tuomioilla enemmän kuin sylin täydeltä kapuloita vapaan ay-toiminnan rattaisiin, ihmetellessään mitä tehdä perusoikeudeksi vahvistetulla lakko-oikeudella, jota ei saa juuri koskaan käyttää.

keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Maailman ilmastopäivää
vietettiin joulukuun 8. päivä, jolloin muun muassa Helsingissä ympäristöjärjestöt järjestivät hiihtotempauksen. Tempaus sai hyvää julkisuutta ja se kertoi havainnollisesti mistä on kyse; globaalista näkökulmasta katsottuna lähes pohjoisella napapiirillä yritetään hiihtää joulukuussa, vesisateessa, ilman lumen häivääkään.
Ilmastomuutos ja sen torjunta sai laajaa huomiota myös siitä syytä, että Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin tänä vuonna tahoille, jotka ovat tehneet ilmastomuutosasiaa laajasti tunnetuksi.
Suomalaisten ekologinen jalanjälki on suurimpia maailmassa ja energian kulutuksemme henkilöä kohti on noin neljä kertaa suurempi kuin maapallon asukkailla keskimäärin.
Nämä tosiasiat velvoittavat meitä suhtautumaan kaikella vakavuudella ilmastomuutoksen uhan torjumiseen myös paikallisesti.
Tässä tarkoituksessa kannoin oman korteni kekoon ja tein Järvenpään valtuustossa aloitteen energiapoliittisen ohjelman laatimiseksi.
Siinä korostetaan, että pääpaino tulee olla energian säästämisessä. Tavoitteena tulee olla myös uusiutuvien luonnonvarojen osuuden lisääminen energiahuollon turvaamisessa.
Kunta voi vaikuttaa energian kulutukseen myös yhdyskuntasuunnittelulla, joukkoliikennettä kehittämällä, edistämällä kaukolämmön käyttöä, ottamalla rakentamistoiminnassa ja kiinteistöhuollossa energianäkökohdat paremmin huomioon.
Aloite sai tuekseen melkein puolet valtuuston jäsenistä, eli itseni lisäksi sen allekirjoitti 23 kaupunginvaltuutettua. Toivottavasti näin laaja aloiteporukka johtaa siihen, että kaupungin johtoporras ottaa asian vakavasti ja ryhtyy valmistelemaan energiapoliittista ohjelmaa Järvenpäähän.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007
Väärin sammutettu
Palokuntapiireissä liikkuu vanha legenda siitä miten VPK saapui palopaikalle pahasti myöhästyneenä ja talon asukkaat olivat itse sammuttaneet palon. Palopäällikön ensimmäiset sanat olivat - Väärin sammutettu.
Allekirjoittanut teki Järvenpään valtuustossa määrärahaesityksen ensi vuoden budjettiin, jolla olisi toteutettu nuorten tekemän kuntalaisaloitteen mukainen nuorisolle suunnattu alennettu kaupungin sisäisen liikenteen lippu. Valtuusto äänesti esitykseni nurin äänin 45-4. Sitä ennen kaupunginhallituksen puheenjohtaja arvosteli meikäläistä huutokauppapolitikoinnista. Nuorten tekemä aloite oli ollut myös teknisen lautakunnan käsittelyssä, mutta ei saanut muiden kuin SKP:n Kaarlo Kurtin tuen.
Kaupunginhallitus on nyt kuitenkin käsitellyt nuorten aloitteen ja päättänyt palauttaa sen uudelleen valmisteltavaksi ja suhtautunut asiaan myönteisesti. Ilmeisesti allekirjoittaneen esitys valtuustossa oli väärin esitetty. Mahtaakohan hallituksen jäsenillä olla yhtään skitso olo, kun viikkoa aikaisemmin olivat asiasta tasan eri mieltä.
Itse nuorisolipun toteuttamisen kannalta uutinen on myönteinen ja toivoa sopii, että aloite todella toteutetaan. Minua ei vähääkään häiritse hallituksen hölmöily.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)