perjantai 26. syyskuuta 2008

Järvenpääläisten on hyvä tietää

Järvenpään valtuusto päätti äänestäen uusista hallinto- ja johtosäännöistä elokuun kokouksessaan. Säännöt muuttuivat niin, että valtuustolle ei juurikaan jää päätösvaltaa, vaan se delegoitiin pois käsistä, lähinnä johtaville virkamiehille. Se tulee näkymään ja tuntumaan kaupunkilaisten arjessa hyvin nopeasti, ellei uusi valtuusto ota ohjaksia käsiinsä ja palauta itselleen kuuluvaa päätösvaltaa takaisin.
Uudet säännöt pitävät sisällään talouden osalta sen, että käytännössä siirryttiin nettobudjetointiin, joka tarkoittaa, että valtuusto päättää toimialoittain menojen könttäsummasta, eikä määrittele sen tarkemmin mitä rahoilla tehdään. Konkreettisesti valtuuston vallan menettäminen tarkoittaa juuri tätä.
Jo ensi vuoden talousarviota valmistellaan tältä pohjalta, vaikka uudet säännöt astuvat voimaan vasta ensi vuoden alussa. Selvitettäväksi jää onko tämä laillista. Oleellista on se mitä tämä virkamiesvaltaan siirtyminen tarkoittaa kuntalaisille. Tiedossa on, että sosiaali- ja terveystoimen määrärahoja ollaan leikkaamassa rajusti. Valtuusto päätti allekirjoittaneen vastustaessa tätä tarkoittavan budjettiraamin ja virkamiesjohto junttaa lautakunnassa tahtoaan läpi.
Sosiaali- ja terveystoimesta aiotaan muun muassa vähentää neljäkymmentä työpaikkaa. Tämä on johtavien virkamiesten vastaus työvoimapulaan. Vanhustenhuollon määrärahoja supistetaan.
Lasten koulupahoinvoinnin ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn viime vuonna osoitetut määrärahat leikataan nyt pois. Tämä on johtavien virkamiesten vastaus Jokelan ja Kauhajoen järkyttäviin tapahtumiin.
Järvenpääläisillä on edessään äärimmäisen tärkeät vaalit. On hyvä tietää mitä kauniiden lupausten ja ylimielisen korskeuden takana todella tapahtuu.
Skp:n valtuustoryhmä on vastustanut johdonmukaisesti kuntalaisten itsehallinnon romuttamista, joka perustuslain ja kuntalain perusteella toteutuu vaaleilla valitun valtuuston kautta. Olemme mukana vakavissamme ja teemme kaikkemme, jotta kuntalaisten oikeudet toteutuisivat.

Ei kommentteja: