tiistai 25. syyskuuta 2007

Tuli aloitteen paikka

Eilisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa kävi ilmi, että tälle vuodelle päätetyt yli 3 miljoonan euron investoinnit aiotaan esittää lykättäväksi ensi ja tuleville vuosille. Tai oikeastaan niitä on pakko lykätä, koska niitä ei ole vielä aloitettukaan. Virkamiehet ovat jättäneet toteuttamatta valtuuston viime syksynä tekemiä päätöksiä. Kyse on Järvenpään oloissa merkittävästä investointien osuudesta ja ne kohdistuvat muun muassa tärkeisiin koulujen peruskorjaus- ja laajennushankkeisiin.

Johtavat virkamiehet perustelivat investoijntien lykkäämistä muun mussa sillä, että rakennusurakoiden hinnat ovat nousseet liian korkeiksi. Tämä kertoo siitä, että tosiasiassa kuntien rakennushankkeissa ei ole minkäänlaista hintakilpailua ja firmat suorastaan rahastavat kuntia niiden rakennusurakoissa.

Tilanne kirvoitti tekemään SKP:n valtuustoryhmän nimissä seuraavan valtuustolaoitteen:

Monissa kunnissa vuokra-asuntotuotanto on jäädytetty ja tärkeitä investointeja esitetään lykättäväksi sillä perusteella, että yksityiset rakennusyhtiön ovat hinnoitelleet rakennusurakat ylivoimaisen korkeiksi.

Rakennusyritykset käyttävät hyväkseen tilannetta, jossa kunnilla ei ole omaa rakennustoimintaa, eikä näin ollen myöskään siihen perustuvaa vertailevaa hintakilpailua. Käytännössä rakennustoiminta kunnissa on monopolisoitunut yksityisten rakennusyritysten käsiin. Muodostunut tilanne on epäterve ja johtaa asumisen hinnan edelleen kallistumiseen.

Esitämme, että Järvenpään kaupunki tekee pikaisesti aloitteen Keski-Uudenmaan alueen kunnille yhteisen kuntayhtymän, liikelaitoksen tai rakennusyhtiön perustamiseksi, joka tarjoaisi rakennusalan palveluja kuntien tarpeisiin. Näin saataisiin rakennustoiminnan kustannukset kuriin ja tarkempaan kontrolliin. Kuntien yhteinen rakennustoiminta, joka ei perustuisi liiketaloudelliseen voitontavoitteluun, mahdollistaisi välttämättömien investointien kuten koulujen ja muiden kuntien kiinteistöjen korjaamisen ja laajentamisen aikatauluissa pysymisen sekä kunnallisen vuokra-asuntotuotannon toteuttamisen.

Ei kommentteja: