Koolla on väliä

Järvenpään ja Keravan kaupunkien johtoporukoiden masinoima hanke Tuusulaan kuuluvien alueiden kaappaamiseksi on saanut pelimiehet liikkeelle ja käynnistämään taas keskustelut kuntien yhdistämisestä.

Kokoomuksen järvenpääläinen valtuutettu Graeffe ja keravalainen vihreitten entinen puoluesihteeri Heikkinen masinoivat lennokkaasti Järvenpään ja Keravan yhdistämistä. He tuovat julki sen tavoitteen, joka on mielestäni ollut kaiken aikaa Ristikydön alueen Tuusulalta kaappaamisen taustalla. Perusteluissaan aateveljet vannovat kasvun ja bisnesmaailman intressien nimiin.

Ystäväni Lassi Markkanen liputtelee kolumnissaan (V-U 26.9.) Trio-hankkeen uudelleenlämmittämisen puolesta. Perustelut ovat olevinaan filosofisempia kuin kovan linjan poliitikoilla, mutta yhtä kaikki ne palvelevat saamaa suurten kokonaisuuksien kasvattamisen ideaa.

Kuntien yhdistämistä perustellaan hurmahenkisesti vetovoimaisuuden ja kilpailukyvyn lisääntymisellä, jota Graeffe ja Heikkinen harrastavat. Markkanen perustaa kuntaliitoshankkeen muka loogiseen ajatteluun ja johonkin yleiseen yhteiskunnallisen hyvään. Kuntien yhdistäjät uskovat, että palvelut tulisivat suuremmissa yksiköissä nykyisiä kuntarakenteita edullisemmiksi ja tehokkaammiksi. Tätä ei kuitenkaan edes yritetä todistella. Ehkä siksi, että sellaisia todisteita ei ole olemassa.

Kuntien yhdistymisen vaikutuksista kuntien menoihin on tehty tutkimus vuonna 2003. Tämä tutkimus löytyy Kuntaliiton internetsivuilta ja sen on teettänyt sisäministeriö. Jokaisen kunnallispoliitikon soisi tutustuvan siihen.

Tutkimuksessa selvitettiin erikseen vuosina 1971 – 81 tehtyjä liitoksia, joita on noin 40 ja 1989 – 97 tehtyjä liitoksia, joita on kymmenkunta. Lisäksi on analysoitu kuntien menorakennetta eri suuruusluokan kunnissa sekä tehty lyhyitä muissa maissa tehtyjen kuntaliitosten yhteenvetoja. Kaikista tutkituista kuntaliitoksista yhteinen johtopäätös on yleistetty siten, että kuntaliitos ei vähentänyt liitoskuntien keskimääräisiä asukaskohtaisia käyttömenoja. Menot ovat erityisesti 70-luvun liitoksissa pikemminkin kasvaneet vastaavankokoisiin vertailukuntiin nähden, joka koskee ennen muuta opetus ja terveydenhuollon menoja. Myöskään väitteet 90-luvun kuntaliitoksista koituneista merkittävistä säästöistä ei saa tukea tähän mennessä kertyneestä aineistoista.

Raflaavin kuntaliitoksia ja suurkuntia vastaan puhuva johtopäätös syntyy vertailtaessa kuntien menoja suhteessa niiden kokoon. Pienimmät käyttömenot asukasta kohden keskimäärin on selvityksen mukaan alle 10 000 – 40 000 asukkaan kunnissa. Tähän suuruusluokkaan sijoittuvissa kunnissa käyttömenot olivat vuonna 2000 keskimäärin noin 22 000 – 23 000 euroa/asukas. Tätä suuremmissa kunnissa ne olivat reippaasti suuremmat.

Kunnan koolla on siis todellakin väliä. Minä kannatan järkisyistä ja kuntalaisten edun nimissä nykyisten kuntarakenteitten säilyttämistä Keski-Uudellamaalla. Nykyisissä puitteissa toetutuva kunnallinen itsehallinto on siinä määrin arvokas asia, että en voi olla mukana riskeeraamassa sitä minkään huuhaaperusteisen hankkeen takia.